Kroatia ja Brasilia potkaisevat puolivälierät käyntiin – näin näet ottelun ilmaiseksi televisiosta!

Kroatia - Brasilia Pudotuspelit Brasilia alkulohkovaihe Brasilian MM-joukkue Neymar

Kroatia ja Brasilia avaavat MM-kisojen 2022 puolivälierät kohtaamisellaan. Brasilia on iltapäivän otteluun iso ennakkosuosikki.

Jalkapallon MM-kisat 2022 ovat edenneet jo puolivälierävaiheeseen. Tsekkaa pelattujen otteluiden tulokset ja puolivälieräparit otteluohjelmasta.

Puolivälierät potkaistaan käyntiin ottelulla Kroatian ja Brasilian välillä. Kroatia ei ole vielä muutamaa väläytystä lukuun ottamatta turnauksessa juurikaan säväyttänyt, Brasilialla sen sijaan on turnaus sujunut hyvinkin mallikkaasti.

Edellinen kohtaaminen MM-tasolla joukkueiden välillä nähtiin 2014 Brasiliassa pelatuissa MM-kisoissa. Tuolloin turnauksen avausottelussa Brasilia kaatoi Kroatian lukemin 3-1. Brasilia on saanut Neymarin takaisin kokoonpanoon ja laadukkaasti läpi turnauksen puolustanut joukkue sai hevoset myös hyökkäyksen osalta irti neljännesvälierässä. Brasilia onkin suuri suosikki etenemään ensimmäisenä maana neljän parhaan joukkoon.

Ottelu Kroatia – Brasilia alkaa kello 17:00 Suomen aikaa ja ottelu on katsottavissa ilmaiseksi televisiosta YLE TV2 -kanavalta sekä YLE Areenasta.

Kahdeksan parhaan joukkoon Kroatian ja Brasilian lisäksi tiensä selvittivät Hollanti, Argentiina, Marokko, Portugali, Englanti sekä Ranska.

Jos twiitti ei näy laitteellasi voit katsoa sen suoraan Twitteristä.

iBet
talletusbonus:
ilmaiskierroksia:
PELAA
9-iBet-yksikkomainos-2023-06-29.csv