Tältä sivulta löytyy jalkapallon MM kisat 2026 otteluohjelma sekä tulokset. Ohjelma & Tulokset -sivulta löydät myös MM 2026 pudotuspelit.
Otteluohjelma ja pudotuspelikaavio päivittyvät automaattisesti sitä mukaan, kun ottelut MM-kisoissa etenevät.
Vuoden 2026 MM-turnaus käynnistyy kesäkuussa, kun taas finaali pelataan heinäkuussa. Tarkemmat aikataulut varmistuvat myöhemmin, mutta se on varmaa, että tarjolla on huimaa futista yli kuukauden ajan. Ottelumäärä tulee nousemaan aikaisemmista kisoista, koska mukana nähdään tällä kertaa peräti 48 maata.
Mikäli huomaat, että otteluohjelmassa tai päättyneen ottelun tuloksessa on jotain korjattavaa, niin älä epäröi ottaa yhteyttä ylläpitotiimiimme! Sama koskee myös kaikkea sivustoltamme löytyvää sisältöä.
Jalkapallon MM 2026 Otteluohjelma & Tulokset
Jalkapallon MM 2026 turnauksen lohkovaihe pelataan kesä-heinäkuussa. Kun lohkovaihe on saatu pelattua, on edessä pudotuspelit. Pudotuspeleihin tiensä selvittää puolet turnauksen joukkueista, eli pudotuspelit pelataan 16 joukkueen kesken. Jokaisesta lohkosta jatkoon tiensä selvittää kaksi parasta joukkuetta. Pudotuspelit jatkuvat turnauksen loppuun saakka, kunnes mestari on selvillä.
Jokainen maa pelaa lohkovaiheen aikana kolme ottelua, eli jokainen maa kohtaa kertaalleen omasta lohkosta jokaisen joukkueen. Otteluita on arvokisoille tyypilliseen tapaan nähtävillä useampi joka päivä. Lohkovaihe pelataan tiiviisti läpi, joten turnauksen aikana penkkiurheilijalle tarpeettomia välipäiviä ei ole alkulohkojen aikana tiedossa. Katso alta MM-kisojen otteluohjelma kokonaisuudessaan.
20. marraskuuta 2022
klo 18:00: Qatar – Ecuador 0-2
21. marraskuuta 2022
klo 15:00: Englanti – Iran 6-2
klo 18:00: Senegal – Alankomaat 0-2
klo 21:00: Yhdysvallat – Wales 1-1
22. marraskuuta 2022
klo 12:00: Argentiina – Saudi-Arabia 1-2
klo 15:00: Tanska – Tunisia 0-0
klo 18:00: Meksiko – Puola 0-0
klo 21:00: Ranska – Australia 4-1
23. marraskuuta 2022
klo 12:00: Marokko – Kroatia 0-0
klo 15:00: Saksa – Japani 1-2
klo 18:00: Espanja – Costa Rica 7-0
klo 21:00: Belgia – Kanada 1-0
24. marraskuuta 2022
klo 12:00: Sveitsi – Kamerun 1-0
klo 15:00: Uruguay – Etelä-Korea 0-0
klo 18:00: Portugali – Ghana 3-2
klo 21:00: Brasilia – Serbia 2-0
25. marraskuuta 2022
klo 12:00: Wales – Iran 0-2
klo 15:00: Qatar – Senegal 1-3
klo 18:00: Hollanti – Ecuador 1-1
klo 21:00: Englanti – Yhdysvallat 0-0
26. marraskuuta 2022
klo 12:00: Tunisia – Australia 0-1
klo 15:00: Puola – Saudi-Arabia 2-0
klo 18:00: Ranska – Tanska 2-1
klo 21:00: Argentiina – Meksiko 2-0
27. marraskuuta 2022
klo 12:00: Japani – Costa Rica 0-1
klo 15:00: Belgia – Marokko 0-2
klo 18:00: Kroatia – Kanada 4-1
klo 21:00: Espanja – Saksa 1-1
28. marraskuuta 2022
klo 12:00: Kamerun – Serbia 3-3
klo 15:00: Etelä-Korea – Ghana 2-3
klo 18:00: Brasilia – Sveitsi 1-0
klo 21:00: Portugali – Uruguay 2-0
29. marraskuuta 2022
klo 17:00: Ecuador – Senegal 1-2
klo 17:00: Hollanti – Qatar 2-0
klo 21:00: Iran – Yhdysvallat 0-1
klo 21:00: Wales – Englanti 0-3
30. marraskuuta 2022
klo 17:00: Australia – Tanska 1-0
klo 17:00: Tunisia – Ranska 1-0
klo 21:00: Puola – Argentiina 0-2
klo 21:00: Saudi-Arabia – Meksiko 1-2
1. joulukuuta 2022
klo 17:00: Kanada – Marokko 1-2
klo 17:00: Kroatia – Belgia 0-0
klo 21:00: Japani – Espanja 2-1
klo 21:00: Costa Rica – Saksa 2-4
2. joulukuuta 2022
klo 17:00: Etelä-Korea – Portugali 2-1
klo 17:00: Ghana – Uruguay 0-2
klo 21:00: Kamerun – Brasilia 1-0
klo 21:00: Serbia – Sveitsi 2-3
3. joulukuuta 2022
klo 17:00: Neljännesvälierä: Hollanti – Yhdysvallat 3-1
klo 21:00: Neljännesvälierä: Argentiina – Australia 2-1
4. joulukuuta 2022
klo 17:00: Neljännesvälierä: Ranska – Puola: 3-1
klo 21:00: Neljännesvälierä: Englanti – Senegal: 3-0
5. joulukuuta 2022
klo 17:00: Neljännesvälierä: Japani – Kroatia 1-1 (1-3 rp.)
klo 21:00: Neljännesvälierä: Brasilia – Etelä-Korea 4-1
6. joulukuuta 2022
klo 17:00: Neljännesvälierä: Marokko – Espanja 0-0 (3-0 rp)
klo 21:00: Neljännesvälierä: Portugali – Sveitsi 6-1
9. joulukuuta 2022
klo 17:00: Puolivälierä: Kroatia – Brasilia 1-1 (4-2 rp.)
klo 21:00: Puolivälierä: Hollanti – Argentiina 2-2 (4-3 rp.)
10. joulukuuta 2022
klo 17:00: Puolivälierä: Marokko – Portugali 1-0
klo 21:00: Puolivälierä: Englanti – Ranska 1-2
13. joulukuuta 2022
klo 21:00: Semifinaali: Argentiina – Kroatia 3-0
14. joulukuuta 2022
klo 21:00: Semifinaali: Ranska – Marokko 2-0
17. joulukuuta 2022
klo 17:00: Pronssiottelu: Kroatia – Marokko 2-1
18. joulukuuta 2022
klo 17:00: Loppuottelu: Argentina – Ranska 3-3 (4-2 rp.)
talletusbonus: | ilmaiskierroksia: | PELAA |
Jalkapallon MM 2026 Pudotuspelit
Kuten yllä kirjoitimme, alkulohkosta pudotuspeleihin etenee 16 joukkuetta, joka on puolet turnauksen joukkuemäärästä. Jokaisesta kahdeksasta lohkosta siis kaksi parasta etenee pudotuspeleihin ja lähtee taistelemaan himoituimmasta palkinnosta, maailmanmestaruudesta.
Jalkapallon MM-kisat 2022 -turnauksen pudotuspelit potkaistaan käyntiin lauantaina 3. joulukuuta. Neljännesvälierät pelataan 3.-6. joulukuuta, jonka jälkeen jäljellä olleista 16 joukkueesta puolet putoaa pois. Tämän jälkeen kisoissa on edessä kaksi välipäivää, jonka jälkeen on vuorossa puolivälierät. Puolivälierien ottelupäivät ovat 9. ja 10. joulukuuta. Näistä otteluista jatkoon selviää neljä joukkuetta, jotka ratkaisevat keskenään mitalien kohtalon.
Neljän jäljellä olevan joukkueen välillä pelataan semifinaalit. MM-kisojen semifinaalit pelataan 13.12. ja 14.12. Semifinaalien voittajat etenevät finaaliin ja pääsevät taistelemaan himoitusta maailmanmestaruudesta. MM-kisoissa pelataan myös pronssiottelu, joten välierien häviäjät jatkavat turnaustaan vielä yhdellä ottelulla, jossa ratkaistaan himmeimmän mitalin voittaja. Pronssiottelu pelataan lauantaina 17. joulukuuta.
Julkaisemme tällä sivulla pudotuspelikaavion, kun turnaus etenee.
Otteluohjelman aikataulut, pelipaikat ja pudotuspeleihin liittyvät tiedot tarkistetaan säännöllisesti FIFA:n viralliselta sivustolta. Käytämme liiton virallisesti antamia tietoja.