Argentiina – Kroatia ensimmäinen välierä – näin katsot ottelun televisiosta

Argentiina - Ranska Kroatia Pudotuspelit Lionel Messi Hollanti - Argentiina

Argentiina ja Kroatia aloittavat välierävaiheen MM-kisoissa 2022. Toinen joukkueista jatkaa matkaan finaaliin, toinen joutuu pettymään ja pelaamaan pronssista.

Jalkapallon MM-kisat 2022 ovat edenneet jo välierävaiheeseen. Voit tsekata pelattujen otteluiden tulokset ja tulevat ottelut otteluohjelmasta.

Tiistaina ensimmäisessä välierässä toisistaan mittaa ottavat Argentiina ja Kroatia. Lionel Messin Argentiina on kahden voiton päässä suuresta unelmasta, neljän vuoden takainen finalisti on niin ikään kahden voiton päässä vuoden 2018 saavutuksen kirkastamisesta.

Argentiinan turnaus on ollut nousujohteinen. Tappio Saudi-Arabialle avausottelussa oli hyvä herätys tähän turnaukseen, jonka jälkeen Argentiina on marssinut voitosta voittoon. Ottelu Hollantia vastaan päättyi tasapeliin puolivälierässä, mutta Argentiina klaarasi ottelun rangaistuspotkuilla.

Kroatia on välierissä jälleen yksi yllättäjistä. Sitä on tämänkin turnauksen aikana kuvailtu joukkueeksi, joka ei vain häviä. Tämä kävi toteen myös Brasiliaa vastaan, kun Kroatia tuli jatko-ottelussa vielä maalin takaa tasoihin ja nappasi voiton rangaistuspotkujen jälkeen.

Kroatian ja Argentiinan kohtaaminen MM-tasolla nähtiin myös Venäjällä 2018. Tuolloin Kroatia nappasi alkulohkovaiheessa tyylipuhtaan 3-0 -voiton Argentiinasta. Maksaako Argentiina tänään tiistaina kalavelat vai jatkuuko Kroatian tappioton putki?

Ottelu Argentiina – Kroatia alkaa Suomen aikaa kello 21:00 ja ottelu on katsottavissa televisiosta YLE TV2 kanavalta sekä netin kautta YLE Areenasta.

iBet
talletusbonus:
ilmaiskierroksia:
PELAA
9-iBet-yksikkomainos-2023-06-29.csv