Miksi jalkapallon MM-kisoissa pelataan niin paljon lisäaikaa? Ensimmäisinä kisapäivinä nähty ennätyspitkiä otteluita

Lisäaika

Jalkapallon MM-kisojen lisäaika on noussut puheenaiheeksi kentältä muutaman ensimmäisen kisapäivän jälkeen. Lisäajat ovat venyneet MM-kisoissa 2022 ennätyspitkiksi.

Jalkapallon MM-kisat ovat olleet esillä monesta kentän ulkopuolisesta asiasta jo pitkään ja myös kisojen ajan. Puhetta on riittänyt yleisömääristä sekä huonotasoisesta ruoasta.

Nyt puhetta piisaa myös kentän tapahtumista. Puheenaiheeksi on nimittäin noussut MM-kisoissa pelattava lisäaika. Lisäajat ovat venyneet ensimmäisten kisapäivien aikana ennätyspitkiksi.

Tilastosivusto Optan mukaan esimerkiksi ottelu Englannin ja Iranin välillä oli MM-historian pisin, siinä pelattiin kaksi koko historian pisintä puoliaikaa. Kummallakin puoliajalla lisäaikaa tarvittiin lähes 14 minuuttia.

Lisäpituutta otteluille antavat videotarkastukset, joita on näissäkin kisoissa nähty paljon. The Timesin ja Daily Mailin mukaan tuomareita on ohjeistettu, että ottelun tulee kestää vähintään 100 minuuttia kokonaisuudessaan, eli lisäaikaa otteluissa olisi annettava yhteensä kymmenen minuutin ajan.

MM-kisoissa 2022 on keskitytty aiempaa tarkemmin pelikelloon. Kun pallo ei aktiivisesti ole pelissä, otetaan sekunnit aiempaa tarkemmin talteen ja lisätään mukaan lisäaikaan. Tästä johtuen Qatarissa pelattavissa kisoissa lisäajat ovat olleet poikkeuksellisen pitkiä.