Pelipaikat ja stadionit

Jalkapallon MM 2026 Stadionit Pelipaikat

Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 2026 ovat 23. kisat MM-kisojen historiassa. Ne tullaan järjestämään Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa kesä-heinäkuussa 2026. Mukana on ensimmäistä kertaa 48 joukkuetta, joten turnauksen kestokin tulee hieman pitenemään tavanomaisesta. Joukkuemäärän kasvu tarkoittaa kuitenkin sitä, että yhä useammalla maalla on sauma selvitä mukaan himoittuun arvoturnaukseen.

Yhdysvallat tulee olemaan pääosassa kisojen isännöinnissä, sillä maassa pelejä pelataan 11 eri stadionilla. Meksikossa puolestaan on kolme isäntäkaupunkia, kun taas Kanadassa pelejä pelataan Vancouverissa ja Torontossa.

Kisat tullaan järjestämään yhteensä viidessä eri kaupungissa. Alunperin kisoja varten oli rakentaa ja kunnostaa yhteensä 12 stadionia, mutta tästä suunnitelmasta on kisajärjestäjän puolesta pyritty tinkimään. Käytössä on 16 eri stadionia, joilla jalkapallon MM-kisat 2026 on tarkoitus pelata. Nämä stadionit ja pelipaikat MM-kisoissa 2026 ovat:

USA:
Seattle (Lumen Field) – kapasiteetti: 69 000
San Francisco (Levi’s Stadium) – kapasiteetti: 68 500
Los Angeles (Sofi Stadium) – kapasiteetti: 70 240
Kansas City (Arrowhead Stadium) – kapasiteetti: 76 416
Dallas (AT&T Stadium) – kapasiteetti: 80 000
Atlanta (Mercedes Benz Stadium) – kapasiteetti: 71 000
Houston (NRG Stadium) – kapasiteetti: 72 220
Boston (Gillette Stadium) – kapasiteetti: 65 878
Philadelphia (Lincoln Financial Stadium) – kapasiteetti: 69 796
Miami (Hard Rock Stadium) – kapasiteetti: 64 767
New York City (Metlife Stadium) – kapasiteetti: 82 500

Meksiko:
Guadalajara (Estadio Akron) – kapasiteetti: 49 850
México (Azteca Stadium) – kapasiteetti: 87 523
Monterrey (Estadio BBVA) – kapasiteetti: 53 500

Kanada:
Vancouver (BC Place) – kapasiteetti: 54 500
Toronto (BMO Field) – kapasiteetti: 30 000

Alta löydät hieman lisätietoa jokaisesta MM Kisat 2026 -turnauksen stadionista.

Missä turnauksen ottelut pelataan ja mihin aikaan? Sivuiltamme löydät tietenkin myös MM Jalkapallo 2026 otteluohjelma.

Jalkapallon MM kisat 2026 – pelipaikat ja stadionit

USA: Seattle – Lumen Field

Yleistietoa Lumen Field -stadionista:

  • Sijaitsee Seattlessa
  • Yleisökapasiteetti: 69 000
  • Toimii NFL-seura Seattle Seahawksin ja MLS-seura Seattle Soundersin kotiareenana.

Knoppitiedot stadionista:

  • Stadion avattiin vuonna 2002 ja sen rakentaminen maksoi 430 miljoonaa dollaria.

USA: Dallas – AT&T Stadium

Yleistietoa AT&T Stadiumista:

  • Yleisökapasiteetti: 80 000
  • Vuonna 2009 valmistunut stadion toimii NFL-seura Dallas Cowboysin kotiluolana
  • Stadion maksoi aikanaan 1,3 miljardia dollaria

Knoppitieto stadionista:

  • Stadion isännöi Super Bowlia vuonna 2011.

USA: New Jersey – MetLife Stadium

Yleistietoa MetLife Stadiumista:

  • Yleisökapasiteetti: 82 500
  • Stadionilla kotiottelunsa pelaavat NFL-seurat New York Giants ja New York Jets. Kyseessä on NFL:n toiseksi suurin stadion.
  • On myös MM-kisojen toiseksi suurin stadion

Knoppitiedot stadionista:

  • On isännöinyt kahdesti showpainin merkittävää Wrestlemania-tapahtumaa

USA: Kansas City – Arrowhead Stadium

Yleistietoa Arrowhead Stadiumista:

  • Yleisökapasiteetti: 76 416
  • Stadionin pääkäyttäjä on NFL-seura Kansas City Chiefs
  • Stadion valmistui vuonna 1972, mutta sitä on laajennettu ja korjattu useaan kertaan tämän jälkeen.

Knoppitiedot stadionista:

  • Vuoden 2014 NFL-ottelussa Chiefsin ja New England Patriotsin välillä rikottiin kaikkien aikojen meluennätys, koska ottelun aikana mitattiin meluksi 142,2 desibeliä. Ennätys löytyy Guinness World Record -kirjasta.

USA: Houston – NRG Stadium

Yleistietoa NRG Stadiumista:

  • Yleisökapasiteetti: 72 220
  • Toimii NFL-seura Houston Texansin kotistadionina
  • Valmistunut vuonna 2002

Knoppitiedot stadionista:

  • NRG Stadium on isännöinyt kahdesti Super Bowlia

USA: Atlanta – Mercedes-Benz Stadium

Yleistietoa Mercedes-Benz Stadiumista:

  • Yleisökapasiteetti: 71 000
  • Maksoi peräti 1,6 miljardia dollaria
  • Stadionin avautuminen vuonna 2017

Knoppitiedot stadionista:

  • Kyseessä on yksi maailman edistyksellisimmistä stadioneista. Sitä suunniteltiin peräti yhdeksän vuoden ajan.

USA: Los Angeles – SoFi Stadium

Yleistietoa SoFi Stadiumista:

  • Yleisökapasiteetti: 70 240
  • Avautui syyskuussa 2020
  • Rakentaminen maksoi peräti 5 miljardia dollaria

Knoppitiedot stadionista:

  • Stadionilla järjestetään vuoden 2028 kesäolympialaisten avajaiset ja päättäjäiset.
  • SoFi Stadiumilla sijaitsee maailman suurin LED-näyttö

USA: Boston – Gillette Stadium

Yleistietoa Gillette Stadiumista:

  • Yleisökapasiteetti: 65 878
  • Avautui käyttöön vuonna 2002
  • Toimii NFL-seura New England Patriotsin ja MLS-seura New England Revolutionin kotistadionina

Knoppitiedot stadionista:

  • Stadionin pääurakoitsijana toimi rakennusvaiheessa ruotsalainen Skanska

USA: Philadelphia – Lincoln Financial Field

Yleistietoa Lincoln Financial Fieldistä:

  • Yleisökapasiteetti: 69 796
  • Stadionin omistaa NFL-seura Philadelphia Eagles, joka myös pelaa kotiottelunsa siellä
  • Rakennus valmistui vuonna 2003

Knoppitiedot stadionista:

  • Stadionin avausotteluna oli Barcelonan ja Manchester Unitedin välinen ottelu

USA: San Francisco – Levi’s Stadium

Yleistietoa Levi’s Stadiumista:

  • Yleisökapasiteetti: 68 500
  • Toimii NFL-seura San Francisco 49ersin kotistadionina

Knoppitiedot stadionista:

  • 49ersin tarkoituksena oli rakentaa stadion San Franciscon keskustaan, mutta kaupungin kanssa ei päästy yhteisymmärrykseen, joten lopullinen paikka löytyi 50 kilometrin päässä sijaitsevasta Santa Claran kaupungista.

USA: Miami – Hard Rock Stadium

Yleistietoa Hard Rock Stadiumista:

  • Yleisökapasiteetti: 64 767
  • Stadionilla pelataan amerikkalaista jalkapalloa, lacrossea, baseballia ja jalkapalloa

Knoppitiedot stadionista:

  • On isännöinyt kuudesti Super Bowlia sekä kahdesti MLB:n World Seriesiä

Kanada: Vancouver – BC Plate

Yleistietoa BC Platesta:

  • Yleisökapasiteetti: 54 500
  • Stadion on valmistunut vuonna 1983
  • Se toimii MLS-seura Vancouver Whitecapsin ja CFL-seura BC Lionsin kotikenttänä

Knoppitiedot stadionista:

  • Toimi vuoden 2010 talviolympialaisten päänäyttämönä, sillä siellä järjestettiin sekä avajaiset että päättäjäiset

Kanada: Toronto – BMO Field

Yleistietoa BMO Fieldistä:

  • Yleisökapasiteetti: 30 000
  • Pääkäyttäjät ovat MLS-seura Toronto FC, Kanadan jalkapallomaajoukkue sekä rugby union -maajoukkue.

Knoppitiedot stadionista:

  • Kyseisellä stadionilla on vuoden 2026 MM-kisojen pienin kapasiteetti

Meksiko: México – Estadio Azteca

Yleistietoa Estadio Aztecasta:

  • Yleisökapasiteetti: 87 523
  • On isännöinyt kahdesti jalkapallon MM-kilpailuita vuosina 1970 ja 1986.
  • Stadionia käyttää Meksikon jalkapallomaajoukkue sekä seurajoukkueet CF América ja CF Atlante.

Knoppitiedot stadionista:

  • Kuuluisa vuoden 1986 MM-turnauksen puolivälierä Argentiina–Englanti pelattiin stadionilla. Ottelussa Diego Maradona iski kaksi legendaarista osumaansa.

Meksiko: Monterrey – Estadio BBVA

Yleistietoa Estadio BBVA:sta:

  • Yleisökapasiteetti: 53 500
  • Stadion on valmistunut vuonna 2015

Knoppitiedot stadionista:

  • Kyseessä on Meksikon neljänneksi suurin stadion.

Meksiko: Guadalajara – Estadio Akron

Yleistietoa Estadio Akronista:

  • Yleisökapasiteetti: 49 850
  • Stadion avattiin vuonna 2010

Knoppitiedot stadionista:

  • Stadionille alunperin asennettu tekonurmi sai hurjaa kritiikkiä, jonka johdosta alusta vaihdettiin vuonna 2012.

MM-kisojen kaikki stadionit ja pelipaikat:

Huomasithan, että sivustoltamme löydät myös MM-futiksen lohkot ja tietoa MM-kisojen lipuista.