Iran on varmistanut paikkansa jalkapallon MM-kisoissa, mutta pitkään oli epäselvää, nähdäänkö joukkuetta maailmanpoliittisen tilanteen johdosta todella mukana. FIFA:n puheenjohtaja Gianni Infantino sanoo, että osallistuminen on nyt varmaa.
Infantino avasi sanaisen arkkunsa torstaina Vancouverissa järjestetyn FIFA:n kongressin yhteydessä.
– Haluan heti aluksi vahvistaa, että tietenkin Iran osallistuu vuoden 2026 MM-kisoihin. Ja tietenkin Iran pelaa Yhdysvalloissa, koska meidän on pidettävä yhtä. Meidän on tuotava ihmiset yhteen, Infantino sanoi CNN:n mukaan.
Myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kommentoi asiaa pian Infantinon ulostulon jälkeen. Hän sanoi, että mikäli FIFA:n puheenjohtaja sanoo näin, hänellä ei ole mitään sitä vastaan.
Pelipaikka tosin ei ole vielä täysin varmaa – eikä Iranin omaa kantaa asiaan ole kuultu. Aiemmin keväällä Iran kartoitti mahdollisuuksia pelata ottelunsa Meksikon puolella. Alustavan suunnitelman mukaanhan maa pelaa G-alkulohkossa kaksi ottelua Los Angelesissa ja yhden Seattlessa. Lohkon muut maat ovat Uusi-Seelanti, Egypti ja Belgia.
Sivuiltamme löydät MM 2026 Lohkot sekä paljon muuta infoa kisoista!








